IHMISHAZIIIIII!!!!@@!!#!!
Kaksikymmentä vuotta sitten, pimeänä tammikuun aamuna syntyi Palikkajoen kylässä Ruutanan sukukartanoon Lyyli ja Yrjänä Suoleville 3 kuukautta etuajassa äpäräkeskonen, joka ristittiin talon hevosen mukaan Jänikseksi. Eipä perheen jäsenet tienneet että tuona päivänä syntyi historian yksi suurimpia miehiä. Vaatimattomasti nimetty Jänis Suolevi kasvoi kovan kurin ja homeisen pärekaton alla tunnolliseksi ja keinojakaihtamattomaksi nuorukaiseksi. Ei siis ihme että jo varhain vapaamuurarit huomasivat pojassa olevan ainesta vaikka kuinka pitkälle. Koulussa Jänistä pilkattiin monesta syystä. Keskoisuudesta johtuen soikioksi kasvanut pää oli vain yksi pilkan kohde. Hänen kalvakas ihonsa, hänen tapansa tuijottaa tuntikausia penaaliinsa, hänen laajentunut anuksensa ja surkastunut nenänsä olivat alituisen naurun ja tarinoinnin kohde. Jäniksen tietoisuus oli kuitenkin liian laaja ja moniulotteinen. Hänen ajatusmaailmansa reaktiopinta oli pinta-alaltaan monin kerroin laajenmpi kuin koko Palikkajoen kunnan asukkaiden. Hän oli synnynnäinen nero, tiedemies ja ajattelija. Ehkä Jäniksestä ei koskaan mitään olisi tullutkaan, ellei eräänä kohtalokkaana päivänä, joulukuun kolmas vuonna yhdeksäntoistasataa ja kahdeksankymmentäkuusi, olisi kunnanviskaali Veneeriselle olisi tullut kirje valtakunnankansleri Sulbergiltä. Hänen toiveensa mukaan tahdottiin Suomen tasavallan pääkaupunkiin Helsingiin piti lähettämän mahdollisia ehdokkaita kadettikouluun. Nythän on niin että Veneerisellä itsellään oli kahdeksan salskeaa poikaa, jotka tietysti Veneerisen mielestä olivat Palikkajoen parasta mahdollista ainesta kyseiseen tehtävään. Mielettömän voimainkoitosten ja pitkien väitöstilaisuuksien jälkeen suku lopulta päätyi Esko-Hannuun, perheen siiamilaisiin kaksosiin joiden päättelykyky tuntui ylittävän jopa ihmisyksilön rajat. Niinpä Esko-Hannu istutettiin Helsinkiin menevään linjuriautoon. Kohtalon oikusta tarinamme tässä vaiheessa jo antisankariksi kehittynyt Jänis sattui olemaan juuri vastaavassa ajoneuvossa, toimittamassa perheen kutunjuustoerää uudenmaan osuusmeijeriin. Sattuipakin niin että Eskolle (kaksosten edestäpäinlukien vasemmalle puoliskolle) ja Hannulle (kaksosten edestäpäinlukien oikealle puoliskolle) tuli niin mahtava riita Veneerisen isännän matkaevääksi laittamasta savukuturuutanasta, että he missasivat koko Helsingörin linja-autoaseman ja kinastelivat koko loppumatkan aina legendaariseen Hangöön satamarautatieasemalinja-autoasemataksiasema-kompleksiin saakka. Mutta Jänis, hän jäi Helsinkiin.. Ja kuinka yllättynyt Jänis olikaan kun häntä vastassa oli koko kadettikoulun torvisoittokunta (lukuunottamatta saksofonistia joka oli loukannut peukalonsa edellisenä iltana balettiharjoituksissa). "Onko nuorimies kotoisin Palikkajoelta", kysyi komeisiin kullanhohtoisiin röyhelöihin pukeutun viinan ja kuppaisten naisten pöhöttämä luutnantti. "Jo vain, herra Kapteeni", heitti Jänis hakien ainutta tuntemaansa poliisiarvoa. "Hrm rhm.. vai että Kapteeni.. hehm.. ehkä jonakin päivänä, nuori kadettimme..", puhkui luutnatti viinanhöyryisiä haaveitaan. Vai että Kadetti, ajatteli Jänis. Naapuripitäjässä Suuranaisen Uolevilla oli Ooppel Kadetti mutta muuta selitystä uudelle sanalle ei Jänis keksinyt. Juhlallisesti Jänis kuljetettiin Uudenmaan Prikaatille, jossa hänestä tehtiin mies. Kolmessa vuodessa. Ensitöikseen upseerit kiinnittivät huomion rahvaaseen nimeen, joka yhteistuumin vaihdettiin Hatsabegielukseksi. Hatsabegielus Suolevi oli syntynyt, Jänis oli kuollut. Koulutusaikanaan Hatsabegieluksesta kasvoi ryhdikäs ja ankara upseeri, lineaarisen ajattelun taitaja ja loistava napatanssija. Koko palvelusajan Jänistä kuitenkin kalvoi kaksi asiaa. Ensimmäiseksi ja päällimmäiseksi; mitähän vanhemmat ajattelivat hänen yllättävästä katoamisestaan, ja toiseksi, miksi kutunjuustoerä alkoi jo ensimmäisen palvelusvuoden jälkeen pitää vikisevää ääntä. Karistaen nämä ajatukset mielestään Hatsabegeileus suoritti urheasti kurssinsa, vieläpä priimuksena. Kylmä sota oli kuitenkin ohi, kadeteille ei tuona aikana löytynyt sijoituspaikkaa. Ystävämme hakeutuikin nopeasti työelämään maamme rajojemme ulkopuolelle. Hänen suuresti ihannoimansa Äiti Venäjä tarjosi hänelle mielenkiintoisen ja avaran työpaikan Beredinogadymoregidanynskin ydinvoimalassa. Hatsabegeliuksen työnkuvaan kuuluivat muunmuassa seitsämännen- kymmenennenkolmannen sulkuventtiilin avaus ja sulku, sekä kahdeksannenkymmenennenyhdeksännen lauhdutinvaraventtiilikennostorakenteen rasvaus. Hän oli tyytyväinen työhönsä, vaikka hän kaipasikin perhettään ja rakasta isänmaataan.